5. huhtikuuta 2012

Example @ Nosturi 4.4.2012

Ihan tähän alkuun päivän opetus, "älä lähte keikalle missä tiedät tulevasi tanssimaan mikäli sinulla on kuumetta. Varsinkaan jos seuraavana aamuna on viimeisen pakollisen matikankurssin koe."


Eli idee tässä jutussa oli se että Example päätti pamauttaa Suomeen kesken koeviikon, mutta vaikka kuinka olin vannonut panostavani matikkaan niin keikallehan oli silti mentävä. Paikkana oli Nosturi, keikka oli loppuunmyyty ja alkoi klo 21.00 ja kesti ööööh jotain reilun tunnin, max 1 h 30 min.. Olin keikan päättyessä niin kuollut kaikin puolin et ensimmäinen ajatus oli vaan "kotiin !!!!!!!!!" kun kuumekkin kolkutteli ja nenä alkoi vuotaan.

Lähettiin Pasin Hämeenlinnast Stadiin joskus 17.30 koska ovet aukes seiskalta. Kun mentiin niin jonoohan riitti jonkun verran ja kylmä kerkesi tulla (tosin kylmempi taisi olla niillä muutamalla neidillä meidän takana joiden mekkoset tuskin persettä peitti ja ihonväriset sukkikset tuskin kauheesti lämmitti). Jono kyl meni sit loppujenlopuks aika nopsasti.




Kun oltiin hankkiuduttu takeista eroon niin lähettiin sit kapuaan sinne yläkertaan mut ei tosin ihan ylös koska oon seuraavat kolme hikistä kuukautta vielä alaikäinen..  Kateltiin sitä jengiä sit siinä ja alko tuntua että olin ainoo joka siellä oli selvinpäin.. Tietty oli jotai jonneja energiajuomineen mut porukasta 80 % oli jotain siideripissiksiä ja sitä rataa. Vessajonossakin tuli muutama jutteleen, kehuivat mm. rusketusta :) Terkkuja vaan jos joku vessakamuistani lukee tätä!

Koska olin sairas ja selvinpäin nii fiilistä sai pikkasen ettiä, varsinkin kun ennen keikkaa soiva musa oli.. no ei ihan mun mieleen. Keikka alko ihan ajallaan tasan yhdeksältä ja tota jooh meno oli kyllä.

En tiedä johtuiko siitä ettei mulla ollut alkoholia veressä, vai siitä että muilla oli sitä senkin edestä, mua ärsytti koko ajan KAIKKI. Pääsin fiilikseen vasta viimeisen kolmen biisin aikana. Tähän vaikutti luultavasti se että suoraa meidän edessä biletti semmonen neljän pommin rivi (terkkuja vaan teille kolmelle joilla oli valkoiset paidat ja sille yhdelle keltapaitaiselle) jotka oli selvästi nauttineet muutaman ja jättäneet myös deodorantin kotiin. Vaikka mulla oli tajuton nuha niin haistoin silti.. Onneks ne puski ittensä johonkin muualla keikan loppua kohden. Mutta siis tönivät, tallovat, hyppivät päälle, vaikka selkeesti työnsi niitä kyynärpäällä pois tieltä ettei sattuis nii takashan ne palas. Onneks en laittanu niitä uusia ihania avokkaita koska niistä ei olis mitään enää jäljellä niiden terroristien jälkeen. Yritä siinä sit tanssia ku joku haiseva tankkeri hyppii korkkareilla sun päälläs ja tunkee hiuksiaan sun suuhun.

Tiedän et tuol ja ahdasta ja sillai mutta mun mielestä muita vois kunnioittaa jollain tasolla ja vähän koittaa kattella ympärilleen. Mulla on meinaan kädet ja jalat aivan mustelmilla ja yhessä vaiheessa mun tukka jäi sen pahimman plösön paitaan kiinni ja sehän pomppia pompsotti siitä välittämättä nii olin ihan varma et mun ja pidennysten yhteinen tie päättyy tähän mut sain riuhtastua sen irti. Keikan lopulla mun rannekorut taas jäi kiinni mun edessä tanssivan muijan tukkaan aika kivuliaasti, pahoittelut. Tääkin tapahtu muutamaan kertaan mutta mä pyysin anteeks, enkä vaan jatkanu muiden fiiliksen sabotointia.

On ollu kyl nuttura kireellä, veikkaan et terveenä oisin ollu paljon enemmän menossa mukana. Hyvä keikka oli, lippujen hintakin tais olla vaan 25 € eli halvalla päästiin.

Ulkonäöstäni sen verran et rusketuksen yläkroppaan (paitsi naamaan) feikitin Maybelinen rusketusmeikillä ja sit kimaltelin koko illan. Ja kattelin et sen pommirivin valkoset paidat ei taida olla enää ihan valkoset ku ottivat pari kertaa osumaa  mun ruskettuneesta kädestä ;) Kasvoille heitin muuten aika perusmeikin, ripset laitoin koska olis ollu harkittu itsemurha lähteä pihalle ilman niitä :D Sit leikkelin yhteen aikansa eläneeseen vaaleansinineen perustoppiin reiät ja samal tuli semmonen pienonen reivifiilis vaik nää olikin reiveistä aika kaukana. Mustat legginsit, perusmustat talvikengät...

Kuvat on otettu keikan jälkeen ilman ripsiä, kolmen mekapikselin kännykkäkameral :)







12 kommenttia:

  1. Tosi kiva toi toppi, vitsi ku itsekki uskaltas käyttää jotain tollasta näyttävää ja vähä räväkämpää välillä! :) ja tää sun blogin tausta on muuten mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli eka kerta itelläkin kun uskaltauduin ulos vähän näyttävämmissä vaatteissa :) en kyllä arkena tota vois kuvitella esim kouluun laittavani :D ja kiitti, taustana oli ennen ruskee vuitton, mut kevään kunniaks vaihtui valkoiseen :)

      Poista
  2. miks ihmeessä oot ottanu sun tisseistä kuvan? huhhuuh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvan oli tarkoitus esitellä sitä miten toppi oli ylhäältä leikattu ja samalla vähän noita hiuksia :) herutusta varten mulla on tunnukset kuvakkeessa, ei täällä :)

      Poista
  3. Ihana toppi! Mäkin eilen leikkasin selän mun vanhasta ginan paidasta :D ei menny ihan nappii mut jos sitä kesällä viittis käyttää ku on vähä laihempi haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mäkin muutaman topin pilanny leikkelemällä :D tää ihme kyllä onnistu ihan kivasti :) ja kiitos kehuista :)

      Poista
  4. Vähä sä oot LÄSKI oikeesti hyi että

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :D tykkään mun kropasta kyl just tälläsena :)

      Poista
  5. sori mut näytät aika halvalta:) iha kiva jos oot tyytyväine ittees mutta voisit vähä miettiä mitä ihmiset susta ajattelee. jee tissit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa oli tosiaan kyse siitä mitä laitoin päälle tonne KEIKALLE, arkityylini on todellisuudessa hyvinkin vaatimaton. Ja kyllä, tykkään tisseistäni kovasti :)

      Poista