12. maaliskuuta 2012

Mmmmmmmh make up

Kuten edellisessä postissa sanoin, tuli osteltua Lumenen meikkejä totally halvoilla hinnoilla ja nyt sitten päätin rohkaistua ja testata niitä. Valitettavaa kyllä, en jaksanut naamaani kuvata mutta uskon että pystyn jonkunlaisen kuvauksen kertomaan käyttämällä pelkästään tuotekuvia joita kuvailin aikaisemmin. Mulla ei siis ollut mitenkään korkeat odotukset Lumenen suhteen, mutta asenteeni tuotteita kohtaan oli avoin, ei torjuva. Ja maalaisjärjellä ajatellen ei 3 € maksavan meikkivoiteen tarvitsekkaan vetää Joe Blascolle vertoja.

                       Meikkivoiteet

Lumene Natural Code Matt Makeup
sävyt 14 Latte (vas) ja 13 Toffee


Päivä 1.
Koska minulla oli ensimmäisenä testauspäivänäni iholla hyvä tasainen (feikki)bruna päätin kokeilla tuota tummempaa sävyä (ostin näitä kaksi sitä varten että voisin tarvittaessa sekoitella niistä omalle iholleni sopivan sävyn). Koska ihoni oli hyvässä kunnossa ja suht. tasaisen sävyinen onnistui levittäminen hyvin ihan sormin. Olin ihan yllättynyt, mut koska ilta veny aika pitkäks (oli lauantai) nii loppuillasta huomas että oli meikkivoide lähteny kävelemään. Mutta täytti lupauksensa sinällään ihan hyvin. Jei!

Päivä 2.Darrapäivänä suihkusta tullessani totesin että oh fuck! itseruskettava lähteny naamasta isoina läikkinä ja muutenkin näytti kun mulla olis ollu pahakin ihosairaus. Päätin sit testaa voiko tää pelastaa itseruskettavan raiskaaman naaman. No ei voinut. Siihen tässä oli aivan liian kevyt koostumus ja näytin edelleen ihosairaalta. Ei siis kovin peittävä tuote, mutta toisaalta just kivan kevyt, voisin kuvitella käyttäväni kesällä (jos siis jaksan sillon käyttää meikkivoidetta ylipäätään).

                  Kajaali ja kulmakynä
Artic Definition Mineral Eyeliner sävy 7 Lumivalkoinen
Artic Definition pläplä kulmakynä sävy  2 Harmaanruskea

 En tiedä onko vika kynissä vai käyttäjässä mutta tuntuu että näitä saa terottaa useammin kun muita omistamiani.
Kajaali
Kajaalissa oon tottunut käyttämään jtn Henkkamaukan halppistuotetta, ja ollut tyytyväinen, joten ihmeitä ei vaadittu että tykästyin tähän valkoiseen. Mielestäni on hyvä sisäistää että valkoista kajaalia porukka käyttää nykyään muuhunkin kuin pissikset aikoinaan tehdäkseen "lokinpaskat" silmäkulmiinsa. Väsähtäneen meikin pystyy helposti pelastamaan valkoisella kajaalilla. Perustuote, ei pettänyt mutta en keksinyt mitään mikä erottaisi tämän muista vastaavista.

Kulmakynä
Olen tottunut kulmakynissäni käyttämään vain jotain vanhoja jämiä joten tää oli kyllä näistä tärkein ostos. Täydellinen sävy, ei liian tumma mutta sai selkeän jäljen ilman että piti kauheasti painaa tai montaa kertaa piirtää. Simppeli perustuote, päivittäisessä käytössä.

sophia

3 kommenttia:

  1. kiva blogi,jään seurailemaan :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai ihana :) en taida tietää sua vaikka samasta kaupungista taisit olla kun minä :)

      Poista
    2. Joo hämpässä asustan :) en kyllä oo syntyperäinen hämeenlinnalainen.. :D

      Poista